Meidän rukous

5. sunnuntai pääsiäisestä


Matt. 6:5–11


Miika Nieminen
Sakkeuksen luterilainen seurakunta

I. Herra opeta meitä rukoilemaan!

Mikä on Raamatun maailmanlaajuisesti tunnetuin kohta?

Muutama vuosi sitten suomalaiset kokoontuivat vielä kuulemaan jouluevankeliumia. Voisiko se olla jouluevankeliumi? Lähes kaikissa rippikouluissa opetellaan ulkoa ns. pienoisevankeliumi. Olisiko se maailman tunnetuin raamatunkohta? Ehkä tunnetuin on sittenkin Raamatun alku! Monet ovat lukeneet: “Alussa loi Jumala taivaan ja maan.”

Jos kysymys esitetään maailmanlaajuisesti, oikea vastaus on todennäköisesti päivän evankeliumikohta. Se on ote maailman kuuluisimmasta saarnasta – Jeesuksen vuorisaarnasta – ja se sisältää kristillisen maailman tunnetuimman rukouksen, Isä meidän -rukouksen.

Ennen kuin menen evankeliumiin, tunnustelemme hieman rukouksen opettamiseen johtanutta tilannetta. Luukas kertoo tapauksesta näin: “Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: “Herra, opeta meitä rukoilemaan, niin kuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa.” (Luuk. 11:1)

“Herra, opeta meitä rukoilemaan.”

Tämä pyyntö on oleellisempi kuin äkkiä ymmärrämme. Päivän evankelimista käy hyvin ilmi, ettei kaikki tuuleen huutelu, eikä kaikki hurskas mietiskely ole kristillistä rukousta. Jeesus varottaa kristittyjään pakanallisesta sanojen latelemisesta.

Rukous on uskon äidinkieltä. Tiedät hyvin, kuinka äidinkieli opitaan. Kaikki alkaa kuuntelemisesta. Pieni vauva kuuntelee vanhempiensa sanoja ja puhetta. Sitten hän alkaa jokeltaa. Nopeasti koittaa päivä, jolloin kopassa köllöttävän hymynaaman suusta kuuluu epämääräinen “ätä” tai “iti. Eikä aikaakaan, kun pallero oppii lausumaan harvat sanansa selvemmin! Ajan myötä äidinkielen opettajakin on laajevaan sanavarastoon tyytyväinen.

Kristillinen rukous opitaan hyvin samaan tapaan.

Ensin meidän on kasteessa synnyttävä Jumalan lapsiksi, ja sitten meidän on kuultava taivaallisen Isämme ääni Raamatun sanassa. Tämän jälkeen ja tämän myötä opimme puhumaan Hänelle eli opimme rukoilemaan Häntä, jolta kaiken saamme. Kristillisen rukouselämän lähtökohta ilmaistaan kiteytetysti mainitussa Luukkaan 11. luvun alkujakeessa: “Herra, opeta meitä rukoilemaan.” Ystävä! Tätä sinäkin tarvitset! Ja tätä sinä yhä tarvitset: Jeesuksen opetusta! Lue ja kuuntele sen tähden Jumalan sanaa, ja opi siitä uskon äidinkieli. Tällaista Pyhän Hengen kielitaitoa, sinä totisesti tarvitset!

II. Keitä on paikalla?

Nyt jatkamme päivän evankeliumiin. Valitsin saarnan johtoajatukseksi Isä meidän -rukouksesta yhden sanan. Se on sana, “me”. Herran rukous on olemukseltaan meidän rukous. Sitä ei rukoilla koskaan yksin, eikä yksilönä, vaan yhdessä. Ja nyt haluan kanssasi pohdiskella: Kenen ja keiden kanssa me rukoilemme Isä meidän -rukousta?

Aloitan selvittelymme Isä meidän -rukouksen tekijänoikeuksista. Kenen hallussa on Isä meidän - rukouksen “copyright”? Vastaus on helppo: Jeesuksen. Kukaan muu ei nimittäin ole yksinään Jumalan lapsi ja siten oikeutettu puhuttelemaan Jumalaa Isä meidän rukouksen avainsanalla, “Isä”, arameaksi “Abba”.

Meidän oikeutemme tähän puhutteluun tulee yksin ja ainoastaan Jeesukselta. Hän on ottanut meidät omikseen ja antanut meille käyttöoikeuden tähän rukoukseen. Mutta ethän unohda, että käyttöoikeutesi perustuu aina tekijänoikeuksien haltijan suostumukseen! Tästä tosiasiasta meitä muistuttaa Herran rukouksen me -muoto! Sinä saat puhutella kaikkivaltiasta, pyhää, vanhurskasta ja peljättävää Jumalaa vain “meidän isäksemme”. Sen sijaan et voi koskaan rukoilla ohi Jeesuksen, “minun isäni”, koska koko puhutteluoikeutesi Jumalan puoleen perustuu toisen oikeuteen – ja tämä toinen, Jeesus, on jakanut oman oikeutensa sinulle. Jeesus on ottanut sinut osakkaaksi omaan rukoukseensa.

Aloitamme siis täydellä syyllä: Isä meidän. Mutta oliko tässä kaikki? Voitko nyt ajatella, että Isä meidän -rukous on täysi ja kokonainen, kun rukoilet sitä kammiossasi ja muistat, että rukoilet Kristuksen kanssa?

Ei ihan.

Isä meidän -rukous lahjoitettiin alunperin opetuslapsille eli seurakunnalle. Monikon ensimmäiseen persoonaan liittyy siis Jeesuksen lisäksi koko hänen kirkkonsa. Vaikka sinä siis rukoilisit yksin, kammiossasi, et rukoile pohjimmiltasi yksin. Nimittäin: Älä unohda, että osallisuutesi Kristukseen toteutuu aina seurakunnan välityksellä! Sinä et ole Jeesuksen oma yksin, etkä omassa persoonassasi, vaan aina seurakunnan jäsenenä. Raamattu ei tunne sellaista uskoa ja uskovaa, joka olisi irti seurakunnasta. Raamatun mukaan olet oksa viinipuussa, lammas laumassa, kivi temppelirakennuksessa – ja niin edelleen. Olet osallinen Kristukseen vain seurakunnan jäsenenä. Siten sinut kutsuttu myös rukoilemaan tämä totuus muistaen. Kun aloitat sanoilla “Isä meidän”, olitpa kotona ja yksin, tai seurakunnan keskellä, rukouksesi kuuluu aina monikon ensimmäisessä persoonassa, ja siihen sisältyy Jeesuksen lisäksi kaikki kristiveljet ja -sisaret.

III. Me rukoilemme

Seuraavaksi kysymme, kuinka edellä sanottu vaikuttaa Isä meidän -rukouksen sisällön ymmärtämiseen? Rohkenen jo etukäteen arvata, että me -muodolla on enemmän merkitystä kuin tulet ajatelleeksi.

Esimerkinomaisesti otan suurennuslasin alle Herran rukouksen viidennen pyynnön. Siinä me rukoilemme: “Anna meille meidän syntimme anteeksi niin kuin mekin anteeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”

Kuinka me -muoto – ja siten Jeesuksen ja hänelle rakkaan seurakunnan läsnäolo, vaikuttaa tämän pyynnön ymmärtämiseen?

Jeesus vetää meidät tässä armahtavan rakkautensa sisäpuolelle. Ensinnäkin hän asettaa meidät tunnustamaan osallisuutemme toinen toistemme synteihin. Huomaamme rukoilevamme yhdessä: “Anna meille meidän syntimme anteeksi.”

Näissä sanoissa Herramme osoittaa sen, että me kuulumme yhteen myös syntisinä. Olemme osallisia toistemme synteihin. Kristuksen seurakunnassa ei kulje rajalinjoja minun ja noiden muiden välillä. Syntiä tunnustaessa me emme ole vastuussa vain omista, mielestämme kohtuullisen pienistä, synneistämme. Sen sijaan joudumme tunnustamaan osallisuutemme ja siten syyllisyytemme toinen toistemme synteihin.

Ystävät! Tässä inhimillinen mieli tahtoisi kapinoida. Eiväthän kaikki ihmiset ole tehneet samoja syntejä, eivätkä kaikki ole samoihin asioihin osallisia! Toinen on täysin viaton suhteessa kolmannen kohtaloon. Kuitenkaan Jumala ei näe asioita näin. Jumalan silmissä syyllisyytemme on yhteistä, koska jokaisen teoilla oli sama seuraus. Ethän ole unohtanut, että vaikka sinä olisit ollut maailman ainoa ihminen, Jeesuksen olisi täytynyt kuolla syntiesi edestä, että pääsisit taivaaseen. Jumalan edessä meidän syntimme ja syyllisyytemme on totisesti yhteistä! Olemme veren hintaisia, ja armahtamisemme on taivaassa yhtä kallista.

Tässä ei ollut kuitenkaan kaikki, mitä tulee Jeesuksen armahtavan rakkauden sisäpuolelle pääsemiseen. Suurinta Jeesuksen armahtavassa rakkaudessa on se, että Vapahtaja itse rukoilee seurakuntansa kanssa: “Anna meille meidän syntimme anteeksi.“Ystävät: Isä meidän -rukousta rukoiltaessa tapahtuu aina ihme! Jeesus asettaa kätensä olkapäällemme ja kohottaa katseensa Isänsä puoleen. Sitten hän rukoilee meidän kanssamme ja meidän sanoihimme liittyen: “Anna meille meidän syntimme anteeksi.” Näin Jeesus tulee sinunkin Puolustajaksesi Isän edessä. Näin Hän ottaa omikseen sinunkin syntisi ja vetoaa Isän laupeuteen, että tämä antaisi sinulle anteeksi Poikansa tähden!

Nyt jatkamme siihen vaikeampaan asiaan.

Pyynnön jatko on monelle kristitylle kova pala. Sydän on elämän myrskyissä särkynyt ja sielun haavat huutavat kostoa ja hyvistystä. Ja se tuntuu ristiriitaiselta! Se tekee niin vaikeaksi rukoilla: “Niin kuin mekin anteeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaanrikkoneet.” Yhtäkkiä tuntuu siltä, ettei koko rukouksesta jää käteen muuta kuin vaihtokauppa ja lopulta tuomio: Jos minä en pysty antamaan anteeksi, Jumalakaan ei anna, ja jos en armahda, Jumalakaan ei armahda.

Yhtäkkiä syntien anteeksiantamus ja armo ovatkin muuttuneet ihmisen teoilla ansaittaviksi asioiksi. Eikä se tunnu auttavan yhtään, että sinulle saarnataan synteien anteeksiantamusta uskon, eikä tekojen kautta. Rikkinäisellä sydämellä on niin vaikea astua kipeiden tunteiden ulkopuolelle, saati yläpuolelle.

Ystävä! Kumpa jaksaisit vielä hetken! Haluaisin tarkistaa, että olet ymmärtänyt oikein, mitä Jeesus tahtoo tässä sinulle, ja mitä hän tahtoo tehdä sinun kanssasi. Kun huulesi sopertavat,“niinkuin mekin anteeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”, Jeesus tekee jotain yllättävää. Hän, joka juuri äsken otti Isän edessä sinun syntisi omikseen, astelee nyt määrätietoisesti pahantekijöitäsi kohti. Mutta samalla Jeesus antaa katseensa viipyä sinussa. Tunnetko, kuinka Herran katse viipyy silmissäsi? Ja huomaatko, kuinka hänen huulensa tapailevat anovasti: “Niin kuin mekin anteeksiannamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet”? Nyt Jeesus ei vetoakaan Isänsä armollisuuteen, vaan sinun armollisuuteesi. Jeesus anoo sinulta: Otammehan – me yhdessä – tämän rikkojasi taakat pois? Armahdammehan häntä ja päästämmehän hänet syyllisyydestään?

Huomaatko ystävä, kuinka Jeesus on sinun kanssasi tässä vaikeassakin rukouksessa. Hän ei hylkää sinua, eikä jätä sinua yksin kipusi kanssa.

Sitten viimeiseen näkökohtaan. Anteeksiantamisen kanssa kipuilevalle sekin on hyvä sana.

Olethan tajunnut, että lähimmäisten armahtamisessa on lopulta kysymys sinusta itsestäsi. Kun Jeesus pyytää sinua antamaan anteeksi, hän pyrkii saattamaan armonsa voimaan elämäsi kaikilla osaalueilla. Tämän kai tiedätkin: viha, kauna, katkeruus ja kosto eivät ole koskaan väärintekijöimme taakka, vaan meidän oma taakkamme. Mutta nyt Jeesus tahtoo vapauttaa sinua tästä viimeisestäkin taakasta. Sillä se tekee elämäsi raskaaksi ja ryöstää sinulta ilon, johon sinut on kutsuttu ja vedetty mukaan. Olethan sinä Jeesuksen veli tai sisar. Ja kuuluthan sinäkin suureen armahdettujen ja jo nyt, toivossa pelastettujen joukkoon.

Muuten tiedätkö, millä nimityksellä Jeesus kutsuu tätä joukkoa? Hän kutsuu sitä meidän joukoksemme!

Aamen.


Julkaistu 17.5.2020