Kristuksen tuntemisen tuoksu

Palmusunnuntai


2. Kor. 2:14–17


77, 105, 105, 107, 97, 32, 78, 105, 101, 109, 105, 110, 101 ja 110
Sakkeuksen luterilainen seurakunta

Palmusunnuntain paraati

Mannerheim täytti jatkosodan aikana 75 vuotta. Syntymäpäivänä hän sai Suomen marsalkan arvonimen. Samalla merkkipäivä – 4. kesäkuuta – nimettiin puolustusvoimien lippujuhlaksi. Nykyään kesäkuun alun juhlanpäivä muistetaan puolustusvoimien paraateista.

Saarnatekstimme alkua hallitsee tänään valtiollinen juhlaparaati. Paavali puhuu Rooman sotilaallisen voiman symbolista, triumfi- eli voittosaatosta. Sen tarkoitus oli kahtaanlainen. Toisaalta nöyryytettiin voitettuja. Toisaalta korotettiin voittajia. Ttriumfien tunnetuksi tekemät upseerit kohosivat korkeisiin virkoihin, jotkut keisareiksi asti.

Kirkon elämässä vuotuinen paraatipäivä aloittaa hiljaisen viikon. Tänään kristityt muistavat kuninkaansa, Jeesuksen Kristuksen, juhlaparaatia Öljymäeltä Jerulesalemiin.

Palmusunnuntain peruskuva on ristiriitainen. Toisaalta on totta, että aasilla ratsastaa Vapahtaja, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Toisaalta me näemme jotain aivan muuta. Aasin selässä istuu vaatimaton mies.

Vastaavalla tavalla Paavalin kuva Kristuksen voittosaatosta on ristiriitainen. On totta ja varmaa, että Kristuksen voittosaatto osoittautuu kerran triumfien triumfiksi. Se marssii Kuninkaansa johdolla enkelien ja taivaan joukkojen osoittaessa kunniaa taivaan juhlakaupunkiin asti.

Mutta tässä maailmassa Kristuksen voittosaatto ei näyttäydy samanlaisena. Se ei ole mikään voiman symboli. Se ei vakuuta näkyvyydellä tai uskottavuudella. Siihen eivät siihen liity ne, jotka tavoittelevat nopeaa ja välitöntä voittoa. Tämä maailma halveksii Kristuksen triumfia – ja kuitenkin Kristuksen omat tunnistavat sen kulkueeksi, jota johtaa kuningasten kuningas.

Vastaanottajat jakautuvat

Paavali puhuu saarnatekstissämme voittosaaton ihmisiä jakavasta vaikutuksesta. Voittosaaton lähestyessä vastaanottajat jakautuvat.

Ei tarvita paljonkaan mielikuvitusta, että voi ymmärtää taustalla kuuluvan roomalaisen triumfin kahtaanlaisen vaiktuksen. Voittoisat sotilaat olivat juhlapuvuissaan mieluisa näky ja heidän parfyymiensa tuoksu helli nenää. Mutta sotavankien laita oli toinen. Voitettuja oli tarkoitus nöyryyttää. Kahleissa ja rähjäisissä vaatteissa he olivat vastenmielinen näky. Ja kun triumfi oli voitettujen osalta ohi, ilmassa leijui ikävä löyhkä.

Paavalin mukaan Kristuksen voittosaatto toimii samalla tavalla. Niille, jotka tunnustavat Jeesuksen voittoisaksi upseeriksi, hänen kulkueensakin näyttäytyy kauniina ja hyvän tuoksuisena. Mutta niille, jotka tunnistavat Jeesukessa heikon ja häviävän kuninkaan, koko saatto näyttäytyy kahlehdittujen ja löyhkäävien vankien vastenmielisenä kulkueena.

Puhe voittosaaton kahtaanlaisesta vastaanotosta antaa aiheen viitata myös evankeliumikohtaan (Joh. 12:1–8). Palmusunnuntain aattona Jeesuksen ystäväkodissa tuoksui. Huoneeseen levittäytyi aidon ja kalliin Nardusvoiteen tuoksu. Mutta samalla pienen joukon keskelle levittäytyi jakolinja. Toiselle suloinen tuoksu oli toiselle vastenmielinen.

Marialle Nardusvoiteen tuoksu merkitsi rakkaudenosoitusta Vapahtajalle. Juudakselle sama tuoksu viesti turhamaista tuhlailua ja menetetyn rahan löyhkää.

Viivymme ensin Marian hahmon äärellä. Hän voiteli Jeesuksen jalat ajan mittasuhteisiin nähden järjettömällä tavalla. Kolmesataa denaaria, arvioitu hinta, oli työmiehen vuosipalkka. Palmusunnuntain aattohetkessä Maria sijoitti koko summan Jeesuksen jalkoihin. Vertailukohtaa Marian teolle voit etsiä vaikka siitä, kuinka moni sanankuulija on yhdessä hetkessä sijoittanut vuosipalkkansa Jumalan valtakunnan työhön.

Sanomatta on selvää, että Marian rakkaudenteko oli paljonpuhuva.

Evankeliumin mukaan Marian käsissä oli aitoa voidetta. Paljon tärkeämpää kuin voitteen aitous, on kuitenkin rakkaudenteon ilmentämä uskon aitous. Maria ei laskelmoi, ei katso ympärilleen. Maria näkee vain Kristuksen ja tahtoo kuulla vain Kristusta. Edelleen Marian voidetta kuvataan kalliiksi. Sellaista on aito uskokin: kallista. Rikkaalle usko pysyy aina tavoittamattoman kalliina aarteena, mutta varattomaksi riisutulle syntiselle usko on mittaamattoman kallis Jumalan lahja.

Tällaista, aitoa ja kallista, on se usko, joka tuoksuu Kristuksen voittosaaton ympärillä. Paavalin sanoista ymmärrämme, että sellainen ottaa ihmisten nenään. Toisille se on suloinen elämän tuoksu, toisille pistävä ja vastenmielinen, kalman löyhkä.

Reaktiot jakautuvat aina, kun kristityt osoittavat aitoa ja kallista uskoa Kristukseen. Kenessä on turvasi, häntä sinä kuuntelet. Jos turvasi on Jumalassa, korvasi ja sydämesi ovat herkät Jumalan sanoille. Kristitty ei lue ja usko vain osaa Jumalan sanasta. Hän ei ojentaudu vain osan mukaan. Kristitty pitäytyy kaikessa, mitä Jeesus on käskenyt hänen pitää. Hän pitäytyy siinäkin, mikä pakottaa nöyrtymään, tunnustamaan synnit, uskomaan anteeksi ja uudelleensuuntamaan elämä ja vaellus.

Betanian ystäväkodissa oli myös Juudas. Hänen nenässään aidon ja kalliin nardusvoiteen tuoksu löyhkäsi. Johannes antaa ymmärtää, että Juudas mittasi asioiden arvoa rahassa ja oman edun mukaan. Paavali viittaa samoihin mittareihin puhuessaan Kristuksen voittosaaton ja valheopettajien erosta. Apostoli sanoo: “Me emme ole niin kuin nuo monet, jotka myyskentelevät Jumalan sanaa, vaan puhtaasta mielestä, niin kuin Jumalan vaikutuksesta, Jumalan edessä, me Kristuksessa puhumme.” (2.Kor.2:17)

Juudakselle Kristuksen seuraamisesta ja Kristuksen seuraan kutsumisesta oli tullut “myyskentelyä”. Alkuteksti johdattaa Raamatun lukijan tässä kaupustelijan luokse. Kohtaamme tinkimisen, petkuttamisen ja oman edun tavoittelemisen ammattilaisen. Tällainen helppoheikki selvittää nopeasti asiakkaansa tarpeet ja arvostukset. Hän myy sitä, mitä asikkaat tahtovat ostaa. Hän on myös taitava mainipuloimaan asiakkaita. Moni ostaa häneltä sellaista, mitä ei oikeasti tarvitse ja mistä ei ole hyötyä. Kaupustelija. Helppoheikki. Rihkamakauppias. Tällaisesta hengellisyydestä Paavali varoittaa.

Betanian kodissakin, hengellisessä lintukodossa, me kohtaamme kaupustelijoiden arvomaailman. Jakolinja Marian ja Juudaksen välillä ei pysy piilossa. Marian aito ja kallis, rakkautena vaikuttava usko, löyhkää Juudaksen erilaisten arvostusten määrittämään nenään.

Hiljaisen viikon alkaessa meidän on tultava tietoisiksi siitä, että Betanian koti on yleiskuva kristillisestä seurakunnasta. Kaupustelijoiden asenteet ja arvot eivät ahdista seurakuntaa vain ulkoapäin. Yhtä lailla ne löytyvät aadamin perikuntaa olevien kristittyjen sydämistä. Siksi seurakunnan on opittava tunnistamaan Kristuksen tuntemisen tuoksu – ja ennen kaikkea ne parfyymipullot, joissa tätä tuoksua säilytetään: Kristus sanassa ja Kristus sakramenteissa.

Kuninkaansa tuoksuinen kulkue

Evankeliumikohdassa Jeesus torjui Juudaksen hyökkäyksen. Mariaan viitaten Jeesus sanoo: “Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.”

Tässä sanassa Jeesus asettaa eteemme rakkauden kaksoiskäskyn. Ihmisen tulee rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseä. Usko ja turvautuminen Kristukseen tulee siis ensin, ja sen tulee hallita kaikkea. Vasta sitten on lähimmäisenrakkauden vuoro.

On sanottu, että Jeesus asettaa tässä uskon ja rakkauden toistensa vastakohdiksi. On sanottu myös, että Jeesus väheksyy tässä köyhiä ja heidän asemaansa. Kumpikaan väite ei pidä paikkansa. Asia on niin, että Jeesus asettaa tässä tärkeysjärjestyksen ja edellytysten järjestyksen.

Turvautuminen Kristukseen ja armon sekä syntien anteeksiantamuksen omistaminen Kristuksessa, on kaiken todellisen rakkauden ehto ja edellytys. Joka on kohdannut itsessään asuvan pahuuden potentiaalin ja tunnustanut tämän potentiaalit surkeat ilmentymät omassa elämässään; hänen on pakko tunnustaa sekin, ettei Marian osoittamaa rakkautta löydy meistä itsestämme. Ensin tarvitaan Jumalan armo Kristuksessa. Ensin tarvitaan se, että syntinen ja kurja saa tulla Jeesuksen armahtamaksi ja ehdoitta rakastamaksi. Vasta sitten on, mitä jakaa toisille.

Maria oli saanut paljon anteeksi, ja tahtoi osoittaa kiitollisuutensa Jeesukselle. Siihen olikin ainutlaatuinen tilaisuus. Meidän kohdallamme kiitollisuuden osoittaminen suunnataan kuitenkin toisaalle, lähimmäisiin.

Tällaisesta tärkeysjärjestyksestä ja edellytysten järjestyksestä oli kysymys. Jeesus asetti itsensä ja hautaamispalveluksensa maailman köyhien edelle, sillä ilman Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta meillä ei olisi todellisen rakkauden hiventäkään jaettavaksi köyhille ja kurjille. Mutta kiitos Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen, seurakunnalla ovat ne parfyymipullot, joista Kristuksen tuntemisen tuoksun voi ammentaa ja levittää kaikkialle.

Evankeliumi syntien anteeksiantamuksesta valmistettiin Golgatalla! Evankeliumi iankaikkisesta elämästä Jeesuksen ylösnousemuksen tähden, lähti liikkeelle tyhjältä haudalta. Meillä on elämäntuoksuinen evankeliumi!

Silti meidän on tämän tästä palattava Betanian ystäväkotiin. Olemme alttiita tärkeysjärjestysten unohtamiselle. Pyhän kasteemme jälkeenkin meissä käyvät taistelua Maria ja Juudas. Toinen tahtoo polvistua Kristuksen jalkojen juureen, mutta toinen laskelmoi asioiden arvoa rahassa ja oman edun mukaan.

Ystävät!

Todellinen elämä ja todellisen elämän tuoksu tulevat yksin Jeesukselta.

Minusta on puhuttelevaa ajatella, että Marian aito ja kallis parfyymi tuoksui ristille korotetun Vapahtajamme jaloista – ja että se peittyi vasta siinä vaiheessa, kun Jeesukselle viimeistä palvelusta tekevät ystävät pukivat hänet hautavaatteeseen ja voitelivat hyvän hajuisilla voiteilla.

Ristillä riippuvassa Kristuksessa tuoksui – ja on! – sinun elämäsi. Hautaan ja kuolemaan lasketussa Kristuksessa tuoksuu – ja on! – sinun kuolemasi voitto.

Usko rohkeasti syntisi anteeksi. Kaikesta on maksettu aito ja kallis hinta. Sinä saat turvallisesti uskoa Jeesukseen ja siihen, että saavut kerran Hänen voittosaatossaan enkelien ja taivaan joukkojen juhliessa, perille, taivaan juhlakaupunkiin.

Aamen.


Julkaistu 5.4.2020