Pietarin vyöttäminen

2. sunnuntai pääsiäisestä


Joh. 21:15–19


77, 105, 105, 107, 97, 32, 78, 105, 101, 109, 105, 110, 101 ja 110
Sakkeuksen luterilainen seurakunta

I. Johdanto

Jälleen hiilivalkealla! Jälleen Jeesuksen katseen alla!

Tiberiaan järven rannalla tapahtuu sellaista, minkä tulisi olla toistuva kuva kristityn elämästä. Yhdessä Jeesuksen kanssa Pietari sai palata siihen, mikä meni kurjasti pieleen.

Ilman Jeesustakin näihin hetkiin on palattava. Elämän oma laki on se, että syyllisyys saa meidät ennemmin tai myöhemmin kiinni. Tosiasioiden kieltämisen ja aina yhtä surkealta kuulostavan selittelyn sijaan joudumme tunnustamaan: Minä se olin! Minä tein väärin. Minä se olin! Minä laiminlöin velvollisuuteni, ja siten lähimmäiseni. He eivät saaneet sitä, mihin heillä on oikeus. Minä se olin! Rikoin Jumalaa ja lähimmäistä vastaan.

Pietarin tapauksessa syyllisyyden kohtaaminen kävi äkkiä. Yksi kukon kiekaisu ja yksi Jeesuksen katse iskivät kuin lekalla lyöden syyllisyyden Pietarin sydämeen. Ylipapin pihalla roihunneesta hiilivalkeasta tuli pettämisen, pettymyksen, valehtelemisen, laiminlyönnin ja väärien motiivien hiilivalkea. Sanalla sanoen: syyllisyyden hiilivalkea.

Aina se ei käy näin nopeasti.

Voi ottaa paljonkin aikaa ennen kuin ihminen on valmis kohtaamaan syyllisyytensä. Menneen elämän pakoilijoita kulkee tässäkin maassa mielestään vapaina, mutta todellisuudessa kahlehdittuina. Ethän sinä kuulu heihin? Ethän kuulu ihmisiin, joiden jalkaan on kytketty näkymättömäksi kuviteltu synnin ja syyllisyyden rautapallo?

Syyllisyyden hiilivalkealle palaaminen on kyllä ensimmäinen askel kohti parempaa. Silti ratkaiseva askel otetaan vasta silloin, kun päästään Tiberiaan järvellä hehkuneelle armon ja anteeksiantamuksen hiilivalkealle. Nämä kaksi hiilivalkeaa – syyllisyyden ja anteeksiantamuksen hiilivalkea – eroavat toisistaan siinä, että jälkimmäisellä on läsnä auttaja, Jeesus Kristus. Tämän jälkimmäisen hiilivalkean löydät jokaisesta jumalanpalveluksesta ja jokaisesta yksityisen ripin hetkestä, jokaisesta Isä meidän -rukouksen lukemisen hetkestäkin. Pyri siis ahkerasti Tiberiaan järvelle! Viivy armon hiilivalkealla, koska se on viivyttäväksi ja käytettäväksi tarkoitetu. Jeesus tahtoo antaa syntejä anteeksi. Jeesus tahtoo vapauttaa sinutkin syyllisyyden ja tuomion tuskasta.

II. Kolme rakkautta

Tänään tutkimme Pietarin elämän muuttanutta hetkeä. Tiberiaan hiilivalkealla Jeesus armahti Pietarin ja uudisti hänen kutsunsa seurakunnan paimenvirkaan.

Suomenkielinen Raamattu ei välitä kovin tarkasti sitä, mistä Jeesus ja Pietari keskustelivat. Yritän nyt kaivaa päivänvaloon niitä armon aarteita, joita meidän raamatunkäännöksemme ei välitä.

Olemme oppineet, että Jeesus kysyy Pietarilta kolme kertaa tämän rakkautta Jeesukseen. Hieman eri muodoissa Jeesus kysyy: Pietari, rakastatko sinä minua? Yhteys Pietarin kolmeen kieltämiseen on ilmeinen.

Uuden testamentin alkuteksti antaa kuitenkin ymmärtää, ettei kyseessä ole kolme samaa kysymystä. Rakkaudesta puhutaan kyllä joka kertaa, mutta Jeesus muuttaa rakkauden syvyyttä ja luonnetta kuvaavaa ilmaisua jokaisessa kysymyksessä. Toivon, että sallit hieman kaukaa haetun esimerkin. Penkkiurheilijana ja jääkiekon ystävänä arvostan eniten tietenkin jääkiekon kuninkuussarjaa: NHL- liigaa. Hyvää jääkiekkoa pelastaan kotimaisessa SM-liigassakin. Silti jokainen penkkiurheilun ystävä ymmärtää, ettei NHL:stä ja SM-liigasta voi puhua samana päivänä. Tasoero on valtava. Jos kolmanneksi tasoksi otetaan vielä penkkiurheilijan omat pelit paikallisessa puulaakisarjassa, astutaan jälleen valtava askel alaspäin jääkiekon tasossa ja pelien yleisessä arvostuksessa.

Kysyessään Pietarin rakkautta, Jeesus tekee jotakin edellä kuvatun kaltaista. Ensimmäisellä kerralla Jeesus kysyy, onko Pietari rakastanut häntä NHL-tason edellyttämällä tavalla. Alkutekstissä käytetään sanaa, joka kuvaa rakkautta sen syvimmässä ja pyyteettömimmässä merkityksestä. Korkeimman sarjatason merkiksi Jeesus liittää ensimmäiseen kysymykseen lisämääreen: Pietari, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset? Toisin sanoen: Pietari, oletko sinä rakkauden NHL-sarjalainen? Piertari joutuu vastaamaan puulaakitason rakkautta kuvaavalla sanalla. Kuitenkin myötävästi.

Ensimmäistä kysymystä seuraa käsky. “Ruoki minun karitsoitani!” (Joh. 21:15) Käsky kumpuaa rakkauden kuninkuuslajista. Hän, joka rakastaa syntistä NHL-tason ammattilaisuudella, enemmän kuin kukaan muu, hän myös kumartuu kaikkein syvimpään. Hän ruokkii kaikkein pienimmät, heikoimmat ja kurjimmat. Hän ruokkii karitsat, jotka eivät kykene itse huolehtimaan itsestään, eivätkä ruuastaan. Hän huolehtii niistä, jotka muutoin kuolevat evankeliumin ja syntien anteeksiantamuksen ruuan puutteesen.

Ehkä mietit samaa kuin minäkin. Kenelle ja kenestä Jeesus oikein puhuu? Kuvitteleeko hän, että puulaakitason rakkauteen sitoutunut Pietari yhtäkkiä yltäisi karitsoiden ruokkimiseen? Ei tietenkään kuvittele! Toki paimenviran vaatimustaso nostetaan tässä kattoon, mutta samalla tehdään selväksi, kenen virasta on kysymys. Jeesus puhuu koko ajan omista karitsoistaan. Sillä hän yksin on se, joka rakastaa syntistä enemmän kuin kukaan muu! Hän yksin on se, joka kumartuu synnin, syyllisyyden ja heikkouden pohjamutiin. Hän yksin on sukeltanut pinnan alle asti, kuolemaan ja helvettiin, pelastaakseen pohjamutiin vajonneet. Pietarille tehdään tässä selväksi kaksi asiaa. Yhtäältä: se virka, johon Pietari uudelleenkutsutaan, on mittaamattomasti häntä suurempi. Toisaalta: viran hoitaminen on mahdollista, koska Pietari ei omista hänelle uskottua virkaa, eikä Pietari hoida sitä oman persoonansa varassa. Viran haltija ja siten viranhoidon takaaja on ristillä ja kuolemallaan rakkautensa osoittanut Jeesus Kristus. Ruoki minun karitsoitani!

Menemme nyt toiseen kysymykseen. Siinä ei puhuta enää NHL-tason rakkaudesta. Nyt riittää SM- liigan taso. Edelleen kyse on jumalallisesta rakkaudesta, mutta nyt riittää, että sitä osoitetaan muiden tavoin. Pietari, rakastatko sinä minua näin? Tähänkin apostoli joutui vastaamaan puulaakitason rakkautta kuvaavalla sanalla. Kuitenkin myöntävästi.

Tähän toiseen kysymykseen Jeesus liittää käskyn: Kaitse minun lampaitani! Käsky kumpuaa tässäkin edellä kuvatusta rakkauden ilmaisusta. Kaitsija on edelläkulkija. Hän huolehtii muista, tarvittaessa ojentaakin muita. Mutta muiden yläpuolelta, muita parempana, hän ei voi virkaansa hoitaa.

Pietari oli yrittänyt olla muita uskollisempi. Pietari oli yrittänyt osoittautua muita pätevämmäksi. Hän oli yritänyt pakottaa itsensä sellaiseen, mitä hän ei ole. Ylipapin pihamaalla, syyllisyyden hiilivalkealla, kaikki sortui. Pietarista tuli kurja syntinen. Hän joutui tunnustamaan teeskennellyn hurskautensa ja vääristyneet motiivinsa.

“Kaitse minun lampaitani.” Tässä toisessa käskyssä Jeesus painottaa sitä, ettei pidäkään nousta muiden yläpuolelle. Rakastamaan enemmän kuin muut. Olemaan jotain enemmän kuin muut. Pietarinkirjeestä voimme lukea, kuinka apostoli tuli ymmärtämään tämän Jeesuksen käskyn. Vanhana miehenä hän kirjoitti nuorille pastoreille: “Kaitkaa teille uskottua Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan vapaaehtoisesti, Jumalan tahdon mukaan, ei häpeällisen voiton tähden, vaan sydämen halusta, ei herroina halliten niitä, jotka ovat teidän osallenne tulleet, vaan ollen laumalle esikuvina.” (1.Piet. 5:2–3)

Nyt tulemme kolmanteen kysymykseen. Johannes antaa ymmärtää, että tämä kolmas kysymys satutti Pietaria. Viimeistään tässä kohtaa Pietari tajusi, mistä oli kysymys. Kolme kieltämistä vaati kolminkertaisen kieltämisen purkamisen. Kolme kieltämisen vaati kolminkertaisen viran kutsun uudistamisen.

Nyt Jeesus pudottaa vaaditun rakkauden tason alas, puulaakitasolle. Hän kysyy Pietarilta: “Pidätkö sinä minua ystävänä?” Pitkäperjantain vastaisena yönä Pietari ei ollut hiilivalkealla edes ystävän luottamuksen arvoinen. Hän kielsi Jeesuksen. Hän kielsi ystävyytensä tätä miestä kohtaan. Mutta nyt Jeesus tajoaa Pietarille uuden mahdollisuuden sitoutua ystävyyteen rakkaan Vapahtajansa kanssa. Ja Pietarihan sitoutuu! Hän tunnustaa puulaakitason rakkautensa Jeesusta kohtaan.

Sitten seuraa kolmas käsky: Ruoki minun lampaitani. Nyt Jeesus saattaa Pietarin paimenviran perustasolle. Kristuksen lauman aikuisten jäsenten ruokkiminen on ystävien ruokkimista. Se on samalla tasolla elämistä, saman ihmisyyden jakamista. Ja kuitenkin Kristuksen viran hoitamista ja Kristuksen lauman ruokkimista evankeliumilla.

III. Ruokkimisesta

Saarnan lopuksi palaan hengellisen ruokkimisen teemaan.

Ajoittain on syytä palata perusasioihin ja kysyä, mistä me Jeesuksen opetuksen mukaan saamme hengellisen ravintomme.

Palaa nyt mielikuvissasi tilanteeseen, mikä edelsi Pietarille annettua käskyä. Mitä Jeesus teki ennen kuin käski Pietarin ruokkia hänen lampaitaan? Eikö Jeesus ruokkinutkin itse Pietarin!

Ruokkiminen alkoi siitä, kun opetuslapset tunnistavat aamu-usvan verhoamassa rannassa seisovan miehen. “Se on Herra.” Tunnistaminen perustui tuttuun ääneen. Sitten heidät kutsuttiin syömään. Johannes ei kerro, mistä hiilloksen ääressä puhutiin, mutta sen hän mainitsee, että tilanteessa oli paljon tuttua. Oli leipää ja kalaa. Ruokailun alkaessa Jeesus otti käsiinsä leivät – arvatenkin siunasi ne – ja antoi opetuslapsilleen. Syödessään opetuslapsilla ei ollut enää epäilystä, kenen kanssa he aterioivat. Heidän keskellään oli ylösnoussut Jeesus.

Tämä konkreettinen tapahtuma opettaa meille, kuinka Kristuksen laumaa ruokitaan. En puhu nyt siitä, minkä me koemme ruokkivaksi. Puhun siitä, mikä todellisesti ruokkii meitä. Se on ylösnousseen Jeesuksen äänen kuuleminen. Se on hänen äänensä tunnistaminen. Se on Jeesuksen siunaaman aterian nauttiminen ja Jeesuksen todellinen kohtaaminen tällä aterialla.

Näin sinua ruokitaan hengellisesti!

Mutta mikä tässä on niin tärkeää?

Tärkeää on se, että hengellinen ruokkiminen on aina hyödyllistä ja ihmeellistä. Vaikka meidän mielemme olisi raskautettu, synti painaisi, emme jaksaisi keskittyä – ja niin edelleen – hengellinen ruokkiminen olisi silti hyödyllistä ja ihmeellistä.

On nimittäin niin, että Jeesuksen ääni vaikuttaa meissä aina.

Se saa syyllisyyden näkymään – ja kuitenkin sen voimasta armo peittää syntien paljouden. Kuin huomaatta Jeesuksen ääni vakuuttaa meidän epäilevät ja arat sydämemme syntien sovituksesta. Kuin huomaamnatta Jeesuksen ääni saa meidät uskomaan Jumalan armolliseen mielenlaatuun minuakin – ystävä: sinuakin! – kohtaan. Jeesuksen ääni saa uskomaan, että Jumala rakastaa minua aivan valtavasti, ja että Jumala tahtoo käyttääkin minua kristityn kutsumuksissa. Olen hänelle rakas, vieläpä tärkeä ja hyödyllinenkin.

Se, että tämä kaikki tapahtuu; se lienee lopulta ihmeellisintä. Me kuulemme, tunnistamme ja omistamme evankeliumissa todellisen ja ylösnouseen Vapahtajan, äänen.

Vaikket nyt olisi kokenut näin: Ystävä! Elämässäsi on juuri tapahtunut jotain suunnattoman hyödyllistä ja ihmeellistä. Olet kuullut Vapahtajasi äänen. Jeesus on vetänyt sinua monta askelta lähemmäksi itseään ja siten lähemmäksi ihmiselämän ainoaa odotukset täyttävää päämäärää, taivaan kotia.

Aamen


Julkaistu 26.4.2020